LIKAINEN POMMI on räävitön komedia nykypäivän työelämästä, menestymisestä ja julkisuudesta.
Elokuvan päähenkilö on 28-vuotias Mirccu, joka työskentelee levy-yhtiön pr-managerina. Kun Mircun esimies levymoguli Martin Bakka uhkaa Mirccua potkuilla, hän on pakotettu etsimään omaa johtolankaansa menestykseen. Mirccu joutuukin pohtimaan nilkkavammasta toipuvan jalkapalloilija-poikaystävänsä Roban kanssa ovatko hyvät ajat "siis niinku oikeesti" ohi - ja mitä he ovat valmiita tekemään selviytyäkseen. Mircun viimeinen mahdollisuus on levy-yhtiön uusi salainen projekti, josta puhutaan koodinimellä "Likainen pommi". Koodinimen takaa paljastuu vanhempiensa levy-yhtiölle myymä 15-vuotias räävitön teinisensaatio PD, jonka alaisuuteen Mirccu määrätään. Ei aikaakaan, kun myynnissä ovat Mircun maine, kunnia, sielu, osaaminen - ja tietenkin myös poikaystävä. Elokuvan pääosissa nähdään Malla Malmivaara (Mirccu), Jukka Puotila (Martin Bakka), Ilkka Villi (Roba) sekä valkokangasdebyyttinsä tekevä 17-vuotias Iida Lampela (PD). Muissa rooleissa nähdään mm. Jussi Vatanen, Susanna Mikkonen, Juha Varis ja ensimmäisen elokuvaroolinsa tekevä Niina Herala. Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Elias Koskimies tunnetaan mm. Ylellä esitettävän poliittisen satiirin Presidentin kanslia alkuperäisenä ohjaajana ja yhtenä käsikirjoittajana. Lisäksi hän on ohjannut keskustelua herättäneen TV-elokuvan Päivät kuin unta, jonka ensiesitys oli Ylen Kotikatsomossa keväällä 2010.