1800-luku. Pohjanmaan lakeuksilla vallitsee perinne, jonka mukaan esikoispoika perii kaiken ja muut sisarukset saavat pärjätä omillaan. Eletään puukkovallan aikaa, jolloin lain suoja ei Härmään asti yltänyt.
Maita hallitsivat häjyt, rellestävät miesjoukot, jotka herättivät pelkoa ja kunnioitusta tappeluhalullaan ja herkkyydellä turvautua puukkoon. Puukkojunkkareissa oli talollisia ja renkejä, mutta myös niitä nuorempia veljiä, joilla ei perinnönjaon jälkeen ollut mitään. Kunnia ja maine saattoi löytyä puukon terällä. Välitalon tila on Härmän mahtavimpia. Talossa on kaksi poikaa, nuorempi veli Matti (Lauri Tilkanen) ja Esko (Mikko Leppilampi). Suoraselkäinen ja tilan isännäksi sopiva Matti on salakihloissa naapuritilan nuoren Ainon (Pamela Tola) kanssa. Tila on kuitenkin menossa perintönä Eskolle, joka vieroksuu työtä ja viihtyy rellestävässä häjyjoukossaan. Eskon kerrotaan tappaneen puukolla useita miehiä. Veljesten isä tekee vaikean valinnan ja testamenttaa tilansa perinteiden vastaisesti ohi esikoisen Matille, nuoremmalle pojalleen. Esko kuulee testamentista. Siitä alkaa epätasainen taistelu talosta ja lopulta myös Ainosta, kun Eskolla on ympärillään häjynsä, ja Matin ainoa liittolainen on Kalle (Aku Hirviniemi). Matille jää kaksi mahdollisuutta: paeta tai toteuttaa isänsä viimeinen tahto. Eikä pako ole pohjalaiselle miehelle vaihtoehto.
Osallistu Härmä-kisaan kategorioissa "Kymen äkäsin Härmälääne" ja "Kymen päheimmät partajouhet"! Linkki kisaan Studion facebookissa.